Soranottoalueet eli kansanomaisesti sorakuopat ovat olleet hyönteisharrastajien aarreaittoja jo kymmeniä vuosia. Niillä ei ole kuitenkaan ollut suojeluarvoa ja ympäristöväki on ymmärrettävästi vihannut soranottotoimintaa. Sorakuoppia ei ole pidetty oikeana luontona perinteisen käsityksen mukaan.

Ruduksen LUMO-ohjelma on muutamassa vuodessa kääntänyt tuulen suunnan soranottoalueiden maisemoinnin ja uhanalaisen harju- sekä avomaalajiston suhteen. Tosin kyse on paremminkin ajattelun ja toimintatapojen täydellisestä muutoksesta, kun ympäristönsuojelu ja yritysmaailma ovat löytäneet toisensa.

Alkuperäisen lajiston suojelu on tärkeää. Jos siihen ei tehokkaasti pystytä alkuperäisillä luontokohteilla, pitää ymmärtää myös ihmistoiminnan synnyttämien elävien kasvi- ja eläinpopulaatioiden merkitys lajien säilymiselle. Ei elämää voi museoida ja säilyttää vain alkuperäisissä, koskemattomissa ympäristöissä muuttuvassa maailmassa. Se olisi paitsi resurssien tuhlausta, myös itsensä huijaamista – ihmisen vaikutukset ulottuvat kaikkialle.

LUMO-ohjelman perusidea ponnistaa näistä periaatteista. LUMO on myös keino harjulajistojen luonnonbiotooppien säilyttämiseksi, koska käytännössä lähes kaikkia harjualueita uhkaa umpeen kasvaminen. Pahimmassa pulassa on rikkain osa suomalaista harjuluontoa.

LUMOn yhtenä peruspilarina on tarjota uhanalaisille lajeille menestymisen mahdollisuus soranottoalueiden avoimessa, hiekkaisessa mikroilmastossa.

Esimerkiksi Lahden Renkomäessä Ruduksen soranottoalueen jälkihoito hoidettiin männytyksen sijaan jättämällä alueita avoimiksi. Alueen länsiosa maisemoitiin alkuperäisillä vanhoilla pintamailla.

Nyt alueella elää koko Euroopassa erittäin harvinainen tuulenlentopussikoi ja toinen erittäin uhanalainen perhoslaji maitekiiltokääriäinen. Molemmat ovat erityisesti suojeltavia lajeja, joiden rajatut esiintymät ovat lailla suojeltuja.

ketotuulenlento1

Karujen paikkojen kukkasella, ketotuulenlennolla, elää erittäin uhanalaisen tuulenlentopussikoi-perhosen toukka. Huippuharvinaisuus esiintyy Lahden Renkomäessä Ruduksen soranottoalueella, joka on jälkihoidossa jätetty avoimeksi mäntyjen istuttamisen sijaan. Renkomäen soranottoalueen jälkihoito liittyy Ruduksen LUMO-ohjelmaan.

 

Renkomäestä löytyi kylmimpinä mahdollisina kesinä 2014 ja 2015 yhteensä 587 lajia perhosia, joista 18 lajia on erittäin uhanalaisia, vaarantuneita tai puutteellisesti tunnettuja.

Lisäksi havaittiin eräitä Suomessa hyvin harvinaisia tai eteläisiä tulokaslajeja, joiden esiintymistä Renkomäessä voidaan pitää yllättävänä tai poikkeuksellisen pohjoisena. Lajimäärä on huomattava, koska kaikki havainnot ovat soranottoalueen sisältä ja siten varsin yksipuolisesta ympäristöstä.

Kukkia kasvavat lämpimät rinteet muistuttavat kasvillisuudeltaan enemmän alkuperäistä harjuluontoa kuin männyn muodostamat monokulttuurit. Renkomäen havainnoissa on lukuisia metsä- ja kulttuurilajeja, jotka eivät itse tutkimusalueella varsinaisesti elä. Mikroilmastoltaan lämmin soranottoalue mesikasveineen houkuttelee alueelle perhosia myös ympäröiviltä alueilta.

Oikealla tiellä ollaan, mutta kehityksen suurin este on tietämättömyys. Elämä ei Suomessa ponnista “alkuperäisesti” mistään, vaan se on opportunistista. Meidän tulee tunnistaa yhteiskunnallisten toimintojen mahdollisuudet uhanalaisten lajien suojelussa ja edesauttaa toivottua kehitystä. Se on usein myös halvempi ratkaisu kuin ylimitoitettu ja kallis viherrakentaminen.

 

 

Jaakko Kullberg
Biologi, museomestari
Luonnontieteellinen keskusmuseo

Jaa SomessaShare on Reddit0Share on Tumblr0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn28Share on Google+0Share on Facebook0