Perustava Oy hoiti perustukset alusta loppuun Nurmijärven Palojoella sijaitsevalla omakotitalon työmaalla. Käytössä oli Ruduksen uusi, 31 metrin puomilla varustettu pumppujärjestelmä.

Perustava Oy on kasvanut vajaassa kymmenessä vuodessa varteenotettavaksi toimijaksi rakennusmarkkinoilla. Yhtiön vetäjä Markku Nenonen tuli alalle ulkopuolelta ja näki heti mahdollisuudet tehdä asiansa toisin ja paremmin.

 Kun kasvatustieteen maisterin ja luokanopettajan koulutuksen hankkinut, rakennusyrittäjäksi käytännön miehenä vuonna 2007 ryhtynyt Markku Nenonen kierteli talotehtaita, vastaanotto oli alussa nuiva.

_ Ala oli kovin tuotantolähtöinen, kunnes oli pakko alkaa ajatella asiakaslähtöisesti. Rakennusalalle oli pesiytynyt kuumina vuosina kummallista käytäntöä: puheluihin ja meileihin ei useinkaan vastattu. Ei ollut mitään omituista siinäkään, että jos maanantaina piti olla työmaalla, siellä ei oltukaan, jos sattui olemaan muualla tekemistä. Meille oli alusta asti selvää hoitaa asiat kuten oli sovittu, Perustava Oy:n toimitusjohtaja Markku Nenonen muistelee.

Runsaan 17 miljoonan liikevaihtoon tänä vuonna yltävä Perustava aloitti kuluttajamarkkinoilla. Ammattilaiset ovat niin ikään vakuuttuneet perustuksiin erikoistumisen hyödyistä: nykyisin Perustavalla on asiakassuhde useimpien suurten talotehtaiden sekä monien erikokoisten rakennusliikkeiden kanssa. Ammattilaisia on Nenosen mukaan kiinnostanut nimenomaan se, että perustukset suunnitteluineen on pitkälle tuotteistettu ja sitä kautta kustannusoptimoitu.

Erikoistuminen tuo laatua

_ Maaltamuuton ja elintason nousun seurauksena jokamiehen rakennustaidot ovat lähes kadonneet. Tilalle on tullut ammattilaisten mentävä markkinarako, johon mahtuu, kunhan kehittää ja viimeistelee oman asiakasta aidosti auttavan tuotteen. Meillä se on perustusten suunnittelu ja asennus, Nenonen kertoo.

Rudus on ollut Perustavan strategisena kumppanina lähes alusta asti. Ruduksen myyntipäällikkö Aulis Aaltonen kiittelee muun muassa Perustavan ainutlaatuista Muotti-tilausjärjestelmää, joka on betonitoimittajan kannalta sekä joustava että täsmällinen.

Perustavalle on kunnia-asia pitää sovitusta kiinni ja olennaista on Nenosen mukaan myös saada aikaan parasta mahdollista tekemisen laatua – palvelumieltä unohtamatta.

_ Lähtökohtana on, että asentaja on myyntiorganisaation kingi. Työssään onnistuva asentaja myy onnistuneella lopputuloksella. Perustusten suunnittelu ja materiaalitoimitukset tähtäävät siihen, että työskentely työmaalla on tehtävissä mahdollisimman hyvin. Tämän yksi edellytys on se, että suunnittelu on oleellinen osa kokonaistoimitusta, Markku Nenonen sanoo.

Perustava Oy

  • Suomen suurin paikalla valettavien betoniperustusten suunnitteluun ja urakointiin erikoistunut yritys
  • liikevaihto noin 17 miljoonaa euroa v. 2016,
  • yhteensä noin 1 700 perustusta v. 2016
  • asiakkaina rakennusliikkeet, pientalotoimittajat ja yksityiset rakentajat eri puolilla Suomea
  • kotipaikka Orimattila
  • toimipisteet Mäntsälässä, Lempäälässä, Jyväskylässä, Seinäjoella ja Turussa
  • lisäksi varikot Kuopiossa, Joensuussa, Lappeenrannassa ja Porissa
  • työllistää yhteensä noin 100 henkilöä
  • perustava.fi

Perustava Oy:stä julkaistaan laajempi artikkeli Betoni&Kivi -lehdessä 2017

Jaa SomessaShare on Reddit0Share on Tumblr0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn9Share on Google+0Share on Facebook0