Kauppakeskus Ratina tulee muuttamaan Tampereen ydinkeskustan kaupunkikuvan. Kuva Sponda.

 

Ratina rakentuu Tampereen ydinkeskustaan Ratinan suvannon rannalle. Sen vierellä sijaitsevat Tampereen stadion ja linja-autoasema. Kolmikerroksinen Valo-Ratina nousee linja-autoaseman taakse, ja Funkkis-Ratina tulee kunnostettuun entiseen Vuoltsun rakennukseen. Ranta-Ratina rakentuu puolestaan vanhaan Autotuonnin kiinteistöön, jota myös laajennetaan kohti Ratinan suvantoa.

Ratinan rakentaminen alkoi vuonna 2015 ja kauppakeskus valmistuu keväällä 2018. Silloin avautuu yhteensä 53 000 neliömetriä liike- ja palvelutilaa, jossa on yli 150 liikettä.

Ratinan valtteina tulee olemaan iso koko ja hyvin keskeinen sijainti. Nämä antavat haastetta myös työmaalle.

 

Palasteltu urakka

Ratinan rakentaminen etenee palasteltuna urakkana.

– Me tulimme mukaan jo ensimmäiseen vaiheeseen, kun teimme aliurakkana Kreate Oy:lle Vuolteenkadun puoleiset betonivalut, kertoo toimitusjohtaja Aki Hyrkkönen.

Kauppakeskuksen pääurakoitsijaksi valittiin työyhteenliittymä Ratina Oy, jonka muodostavat Aki Hyrkkönen Oy, Lamminsivu Oy ja Alasen Rakennus Oy. Työyhteenliittymä vastaa myös runko- ja julkisivu-urakasta.

– Yhdistimme paikallisten yritysten voimat ja voitimme urakkakilpailun, Aki Hyrkkönen toteaa.

Aki Hyrkkönen Oy jatkaa sisätöitä omana urakkanaan.

Hyrkkösen mukaan rakennustyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaan ja aikataulussa.

– Vaativin vaihe oli Autotuonnin rakennuksen peruskorjauksen alku. Kaikki muu purettiin paitsi seinät, jotka tuettiin teräsrakentein. Se oli teknisesti haastavaa, mutta ei ylitsepääsemätöntä.

Rudus tuli mukaan materiaalitoimittajana jo ensi vaiheessa ja on ollut mukana koko ajan. Valmisbetonia on toimitettu sekä Nekalan että Myllypuron betonitehtailta.

– Hankkeen edetessä ovat meidänkin tilaukset laajentuneet, Ruduksen Pirkanmaan valmisbetonin myyntipäällikkö Pasi Jokinen toteaa.

 

Massiivisia valuja jopa yli yön

Aki Hyrkkösen mukaan valmisbetonia toimitettiin työmaalle valtavia massoja, jolloin logistiikka ja nostot kerroksiin piti suunnitella huolella.

– Jotkut valut kestivät yli vuorokauden, mikä ei ole kovin normaalia talonrakennuksessa. Se vaatii betonintoimittajalta sekä riittävää kapasiteettia että kuljetuskalustoa, jotta toimittaja voi vastata huutoonsa, Aki Hyrkkönen sanoo.

Pasi Jokisen mukaan betonin lämpötilojen hallinta varsinkin massiivisissa rakenteissa vaati huolellisuutta. Vuonna 2015 valettiin paukkupakkasilla ja kesällä 2016 helteillä.

– Esimerkiksi mittavien palkkilaattaholvien massoissa laatupäällikkömme laati aina reseptin kyseisen valun olosuhteiden mukaisesti. Erilaisia massoja yhdisteltiin monta kertaa tarpeen mukaan käyttäen apuna Betoplus-ohjelmaamme, Jokinen sanoo.

– Kauppakeskus rakennetaan Ratinan suvannon ja Pyhäjärven välissä olevalle kannakselle. Vesitaso on perustamistason yläpuolella eli näin ollen perustustöitä tehtiin osittain vedenalaisina valuina.

– Meidänkin työtä helpotti se, että työmaalla oli 1-luokan betonityönjohtaja Sami Olden. Hän osasi varautua vaihtuviinkin tilanteisiin ennakolta, Pasi Jokinen kiittää.

 

Rudukselta paljon tuotteita

Rudus on toimittanut kesästä 2015 valmisbetonia Ratinaan kaikkiaan noin 66 000 kuutiota. Tästä noin 47 000 kuutiota on toimitettu Aki Hyrkkönen Oy:lle, 12 000 Kreate Oy:lle ja 6 500 Alasen Rakennus Oy:lle. Valmisbetonin toimitukset ovat nyt loppusuoralla, noin tuhat kuutiota on vielä toimittamatta.

Viher- ja ympäristörakentaja VRJ Länsi-Suomi Oy on tilannut Rudukselta hiekkapuhallettuja betonikiviä yli 7 000 ja sileäpintaisia yli 1 800 neliötä. Graniittisia laattoja ja noppakiviä asennetaan yli 4 000 m2.  Lisäksi Rudus toimittaa suuren määrän graniittisia porraskiviä ja muurituotteita.

Myös kaikki kohteen viemäröintiä rakentaneet urakoitsijat ovat päätyneet Ruduksen tuotteisiin.

 

Tunnustusta hyvästä rakentamisesta

Aki Hyrkkönen Oy on Pirkanmaalla toimiva, vuonna 2003 perustettu perheyritys. Omia työntekijöitä on noin sata, joista neljännes toimihenkilöitä.

Yhtiön toimialaan kuuluu sekä peruskorjaus että uudistuotanto. Omaa asuntojen perustajaurakointia on jonkin verran. Aki Hyrkkönen Oy on tehnyt lukuisia teknisesti erityisen vaativia paikallavalurakenteita. Yhteistyötä Ruduksen kanssa on tehty monesti ennenkin.

Tampereen kaupungin myöntämän kunniamaininnan hyvästä rakentamisesta yhtiö on saanut kahdesti.

– Pirkanmaalla rakennetaan nyt vilkkaasti eli töitä on tarjolla, mutta kilpailutilanne on todella kireä. Silti katson luottavaisesti tulevaisuuteen. Aikataulussa pysyminen, teknisesti oikeat ratkaisut ja laadukas työnjälki ovat yhtiömme avainasioita, Aki Hyrkkönen toteaa.

 

Kauppakeskus Ratina, Tampere

  • Rakennuttaja: Sponda Oyj
  • Rakennusaika 2015–2018
  • Uudisrakennus Valo-Ratina, peruskorjattavat Funkkis-Ratina ja Ranta-Ratina rakennettu 1930-luvulla
  • yhteensä 53 000 neliömetriä liike- ja palvelutilaa sekä yli 150 liikettä.
  • Pysäköintilaitos 1215 autolle
  • Kokonaisinvestointi noin 240 miljoonaa euroa
  • Pääurakoitsija: Työyhteenliittymä Ratina (Aki Hyrkkönen Oy, Lamminsivu Oy ja Alasen Rakennus Oy), joka vastaa myös runko- ja julkisivu-urakasta
  • Sisävaiheurakoitsija ja nykyinen pääurakoitsija Aki Hyrkkönen Oy
  • Maanrakennus, Vuolteenkadun alle tulevat betonirakenteet, uudisosan perustukset: Kreate Oy

 

Ruduksen toimitukset

  • valmisbetonia noin 66 000 m3
  • hiekkapuhallettuja betonikiviä yli 7 000 m2
  • sileäpintaisia betonikiviä noin 1 800 m2
  • graniittisia laattoja ja noppakiviä yli 4 000 m2
  • lisäksi graniittisia porraskiviä, muurituotteita ja betonisia kaivonrenkaita sekä putkia

 

– Kauppakeskus Ratinassa on merkittävinä tekijöinä projektin laajuus ja työmaan sijainti keskellä kaupunkia. Haasteita on ollut, mutta ei mitään ylitsepääsemätöntä, sanoo toimitusjohtaja Aki Hyrkkönen.

 

Lisätietoja:

Myyntipäällikkö Pasi Jokinen
Rudus Oy
Betoni- ja kivimateriaalit Keski-Suomi
Puh. 020 447 6819

 

Jaa SomessaShare on Reddit0Share on Tumblr0Tweet about this on TwitterShare on LinkedIn0Share on Google+0Share on Facebook0